Erittäin kuuma päivä kääntyy edelleen kuumaan iltaan. Ryntäämme autolta, joka on sakkopaikalla pusikoiden kätköissä, Rod Laver Arenan lippujonoon. Jono matelee, sillä puolet palvelupisteistä on kiinni, vaikka stadion on täynnä väkeä ja uusia tulijoita ruuhkaksi asti. Jonossa kuulee paitsi englantia myös Aasian kieliä ja ranskaa. Ja ruotsia, olemmehan paikalla myös me.
Seuralaiseni on pitkäkoipinen, hosumaan taipuvainen kaveri, joka ryntää kenttien välillä, minä kintereillä. Osoittautuu sittenkin, että hän oli alkujaan oikeassa, minä väärässä ja kenttä löytyy kohteesta yksi. Löytyy sen vuoksi, että vartin juoksentelun jälkeen saan kaverin odottamaan sen aikaan, että voin kysyä ”Excuse me but do you happen to know where the Finnish player Jarkko Nieminen is playing?”
Olemme ajoissa, sillä kentällä lyödään vielä edellistä peliä. Asetumme eturiviin ja olemme asemissa pelin alkaessa. Joka hetki on hieno. Ilta on kaunis, mutta kuuma ilta-aurinko paistaa vastapäiseen katsomoon ja meillä on varjossa mukavaa. Meillä on vettä, minulla on kamera. Nieminen on suomalainen!
Sieltä täältä ison katsomon istuimilta kuuluu ”Jarkko” suomalaisittain, toisaalla kannustus on aavistuksen murteista, mutta yhtä kaikki olemme samalla asialla. Jarkko syöttää kovaa, mutta etevä on argentiinalainenkin. Nalbandian johtaa, mutta kyllä Nieminen tämän varmasti voittaa. Odotettavissa monta erää vivahteikasta peliä pimenevässä kesäillassa – kelpaa asua Melbournessa!
Sitten yllättäen peli lopetetaan – se on sitten siinä. Mitä ihmettä? Jälkikäteen huomaan kuvistani, miten Niemisen vatsaa hoidetaan. Sitten muistamme sen viittoman, jonka suomalainen oli esittänyt aikaisemmin tuomarille. Tätä se lienee tiennyt.
Tennis on hieno peli. Jo viime vuoden finaalissa päivittelin sitä, miten mainiota kun kilpakumppanit hyvässä hengessä pallottelevat ennen rahapelin alkua. Sama lämmitti eilenkin mieltä, ja kroppahan oli lämmin ihan ilmankin. Seuraavaksi opettelen säännöt.
Helsingissä pakastava suden hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti