Kahekskytlukuu.

Olin dekkariostoksilla. Olisin halunnut myös Nick Hornbyn suosikkiteokseni ”How To Be Good”. Muut Hornbyn kirjat minulla on, mutta tämän nimenomaisen olen joskus jollekulle lainannut ja sille tielleen se on jäänyt.

Sain  joululahjaksi vinyylisoittimen ja voin taas tutkia levyhyllyjäkin sillä silmällä, tositarkoituksella.  Levyjen joukossa oli paljon jännittäviä, mutta pidin pintani – olinhan varsinaisesti kirjaostoksilla. Lapsena minulle kerrottiin, että Yehudi Menuhin oli etevä ja ostinkin yhden hänen levynsä, sain tuplalevyn kaunista musiikkia kahdella dollarilla. Kaikki neljä vinyylipintaa näyttivät moitteettomilta.

Kirjojen hinnoittelu oli seuraava: kaksi Elmore Leonardin pokkaria yhteensä 3,50 dollaria ja yksi John Grishmanin taskukirja dollarin.

Toiseksi viimeisessä levylaarissa oli sinkkuja. Pläräsin pikkulevyt nopeasti, mutta vauhdissakin ehdin tunnistaa julkisesti tutut kasvot viikko- ja iltapäivälehdistä vuosikymmenten takaa. Kojo. Yhtään en vitsaile, vaan totta tosiaan Kojon levyn ”Bomb Out” eli Suomen edustuslaulu vuoden 1982 Euroviisuissa, ”Nuku pommiin”, joka jätettiin kylmästi pisteittä. Hävisimme sinä vuonna.

Sinkussa ei ollut hintaa, mutta olin valmis satsaamaan kotimaan ihmeeseen; vieläpä kansainvälisesti englanniksi! Kassalla kysyin sitten varovaisuuttani kuitenkin hintaa, ”Pienet levyt maksavat dollarin”, myyjätär tarkisti tämän vielä työtoveriltaan.

Jatkoin seuraavaksi ruokaostoksille. Mietin siellä taide- ja viihdehankintojeni hintoja. Ihan ensimmäinen seuraava ajatus ei ollut, mutta se on silti pätevin ja uskottavin. Jätin Menuhinin levyn ulkopuolelle. Päätin, että se on omassa sarjassaan, onhan levy pakattu kullanvärisiin pahvikansiin. Kirjat olivat riskisijoitus, sillä en saattanut aivan varmasti muistaa, etteikö meillä olisi niitä jo ennestään. En onnekseni löytänyt niitä kirjahyllystämme, mutta silti voi olla, että olen lukenut ne tai ainakin jonkun niistä. Kojon levyä minulla ei ollut ennestään ja biisin kuin biisin voi aina kuunnella uudestaan.  Tällä tavalla johdonmukaisesti ajattelin että sain sinkun myötä eniten vastinetta dollarille…

24. päivä huhtikuuta 1982 olin vielä kuusitoista vuotta. Seuraavana päivänä isoveljeni, jota pirulauta tuon tuosta luullaan pikkuveljekseni, täytti 20.

Juuri nyt lapset taivaltavat Munksnäs Lågstadie –kouluun Koneen puiston poikki pilvisessä pakkassäässä.

Miksi ja Miten?

Tänään on Australian kansallispäivä ”Australian Day”. Canberrassa pidetyssä seremoniassa juhlittiin uusia Australian kansalaisia ja vuoden australialaisen arvonimen sai tänä vuonna näyttelijä Geoffrey Rush.

The Age –sanomalehden mukaan Rush puhuessaan Australian rajavalvonnan haasteista sanoi haluavansa tietää enemmän siitä, miksi ihmiset valitsevat hengenvaarallisen matkan kohti Australian rannikkoa. Rush haastoi australialaisia kirjoittajia tarttumaan aiheeseen ja uskoi tarinoista saatavan vaikuttavan pienoissarjan. 

Vuonna 2011 Australiaan saapui 69 venettä, joissa yhteensä 4.733 ihmistä (sisältäen 168 miehistön jäsentä). Indonesian Jaavan vesillä hukkui viime marraskuun alussa liki 30 ihmistä, lähinnä naisia ja lapsia. Vene oli matkalla Australiaan. Liki vuotta aikaisemmin joulukuun 15. päivä 2010 Australian Joulusaaren rantaveteen hukkui ainakin 30 meriteitse maahan pyrkinyttä turvapaikanhakijaa. Kukaan ei tiedä menehtyneiden tarkkaa lukua, sillä lähinnä iranilaisista ja irakilaisista matkaanlähteneistä ei ollut tarkkaa matkustajalistaa.

Australiaan on meriteitse pyritty laittomasti 1970-luvulta alkaen. Veneet ovat järjestäen matkustajamäärään nähden liian pieniä ja huonosti varustettuja. Matkanjärjestäjiä pidetään rikollisina, mutta heistäkin osa on hyvin nuoria, jopa alaikäisiä.

Australiassa on tilaa ja muita resursseja ottaa vastaan maahanmuuttajia. Lentoteitse pääsee ainakin perille hengissä ja voi hakea turvapaikkaa. Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat tänne veneellä pyrkivät. Ja heidän asemansa oli huonoin jo ennen matkaanlähtöänsäkin. Australialaisista johtavista poliitikoista, sekä valtaapitävän puolueen että opposition edustajista, valtaosa halunnee toimittaa veneellä tulijat edelleen kolmanteen maahan odottamaan turvapaikkapäätöstä. Poliitikot kiistelevät lähinnä siitä, minne ihmiset passitettaisiin. Ihmisoikeusjuristit ovat jo estäneet yhden suunnitelman toteutumisen.

Poliitikot perustelevat ihmisten käännytystä moraalisin syin. Ihmisten ei annettaisi jäädä Australiaan odottamaan päätöstä legitiimiydestään oleskella täällä siksi, että salakuljettajien liiketoimintamalli halutaan näin vesittää ja siten suojella ihmisiä lähtemästä vaaralliselle merimatkalle. Minusta on järkyttävää, jos omaa ja lastensa henkeä uhaten matkaan lähteneiden ihmisten ei anneta jäädä maahan. Minusta on silti myös pelottavaa ajatella, että ihmiset lähtevät matkaan, joka voi hyvinkin olla heidän viimeisensä.

Hyvä Geoffrey Rush, toivon, että jo pian saan seurata minisarjaa, jossa veneellä Australiaan tulleet ihmiset kertovat, miksi he lähtivät matkalle. Heppoisin syin sille ei ole lähtenyt yksikään. Kaikkia maailman hyväosaisia uskoisi kiinnostavan tosielämän tarinat dramaattisimmillaan. Silti edelleen jää ratkaisematta se, miten epätoivoisia ihmisiä autetaan. Jos he eivät nousekaan surkeaan paattiin, miten heidän käy? 

Hyvää Australia-päivää täkäläisille ja toisen vaalikierroksen ennakkoäänestystä meille suomalaisille.

Helsingissä aamuvarhainen ja napakka seitsenasteinen pakkaslumi.

  

Voiko ihanammin päivä enää alkaa.

Onko ihanampaa aamua kuin tää. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kaikki neljä muuta ovat töissä, vain perheen nuorin ja minä toiseksi vanhin olemme kotona. Heräsin kymmentä vaille seitsemän, parahultaisesti vaalitulosten julkistamiseen. Ilahduin. Menin alakertaan ja löysin sieltä toisen tyytyväisen aikuisen. Pian eri puolilta taloa ehti keittiöön lisää väkeä; yksi toisensa jälkeen osoitti hyvää mieltään.

Yhdeksän jälkeen perheen ainoa lapsenikäinen, 11-vuotias tuli keittiöön. Kerroin vaalituloksen. Ehdokkaiden nimet menevät helposti sekaisin ja niinpä hän kysyi, kumpaa kannatan. Sanoin, että Haavistoa, mutta  että Niinistökin on minusta ihan hyvä. Huh, sanoi lapsi ja jatkoi: ”Sitten presidentiksi ei ainakaan tule ketään rasistia.”

Viime eduskuntavaalien jälkeen Melbournessa sai selitellä suomalaisten näkemyksiä maailmasta ja sen ihmisistä. Suuri osa tutuistani on aika vastikään kaupunkiin ulkomailta muuttaneita ja suhde aikaisempaan kotimaahan on edelleen kiinteä. Ulkomaalaisviha on monen kotimaan häpeä. Se ei silti pienentänyt sitä, miten nololta minusta tuntui.

Samaten Suomen käydessä omia neuvotteluitaan Kreikan kanssa, meidän EU-politiikkaamme ihmeteltiin. Mutta kun vakuudet saatiin, meille naurettiin. Kuinka muutenkaan.

Suomeen on hyvä palata. Suomi on solidaarinen ja suvaitseva sivistysvaltio! Vaan ei sittenkään ihan vielä, kun täälläkin on niin tavattoman mukavaa.

Haaviston Helsingissä on virkistävä pikkupakkanen ja lumi leijailee kauniina kiteinä maahan.

Melbourne on mahtava kaupunki.

Erittäin kuuma päivä kääntyy edelleen kuumaan iltaan. Ryntäämme autolta, joka on sakkopaikalla pusikoiden kätköissä, Rod Laver Arenan lippujonoon. Jono matelee, sillä puolet palvelupisteistä on kiinni, vaikka stadion on täynnä väkeä ja uusia tulijoita ruuhkaksi asti. Jonossa kuulee paitsi englantia myös Aasian kieliä ja ranskaa. Ja ruotsia, olemmehan paikalla myös me.

Seuralaiseni on pitkäkoipinen, hosumaan taipuvainen kaveri, joka ryntää kenttien välillä, minä kintereillä. Osoittautuu sittenkin, että hän oli alkujaan oikeassa, minä väärässä ja kenttä löytyy kohteesta yksi. Löytyy sen vuoksi, että vartin juoksentelun jälkeen saan kaverin odottamaan sen aikaan, että voin kysyä ”Excuse me but do you happen to know where the Finnish player Jarkko Nieminen is playing?”

Olemme ajoissa, sillä kentällä lyödään vielä edellistä peliä. Asetumme eturiviin ja olemme asemissa pelin alkaessa. Joka hetki on hieno. Ilta on kaunis, mutta kuuma ilta-aurinko paistaa vastapäiseen katsomoon ja meillä on varjossa mukavaa. Meillä on vettä, minulla on kamera. Nieminen on suomalainen!

Sieltä täältä ison katsomon istuimilta kuuluu ”Jarkko” suomalaisittain, toisaalla kannustus on aavistuksen murteista, mutta yhtä kaikki olemme samalla asialla. Jarkko syöttää kovaa, mutta etevä on argentiinalainenkin. Nalbandian johtaa, mutta kyllä Nieminen tämän varmasti voittaa. Odotettavissa monta erää vivahteikasta peliä pimenevässä kesäillassa – kelpaa asua Melbournessa!

Sitten yllättäen peli lopetetaan – se on sitten siinä. Mitä ihmettä? Jälkikäteen huomaan kuvistani, miten Niemisen vatsaa hoidetaan. Sitten muistamme sen viittoman, jonka suomalainen oli esittänyt aikaisemmin tuomarille. Tätä se lienee tiennyt.

Tennis on hieno peli. Jo viime vuoden finaalissa päivittelin sitä, miten mainiota kun kilpakumppanit hyvässä hengessä pallottelevat ennen rahapelin alkua. Sama lämmitti eilenkin mieltä, ja kroppahan oli lämmin ihan ilmankin. Seuraavaksi opettelen säännöt.

Helsingissä pakastava suden hetki.

Vanhassa vara parempi.

Jos pidät vanhasta ja käytetystä - tavarasta, Chapel Street Windsorista Prahraniin on sinun paikkasi, tai yksi niistä. Erään liikkeen 65-vuotias myyjä sanoi minulle olevani (46-vuotiaana) nuori, kun vielä haluan tavaraa (ostin häneltä joulun alla muovisen riisipurkin 1950-luvulta). Hän ei enää halua ja on siksi mielestään vanha. Minun rouvaa vuosissa iäkkäämpi isäni tekee kirpputorihankintoja tämän tästä (etkös teekin?), mutta rouvan mukaan asian selittää se, että isälläni on myös pieniä lapsia.

Kuvassa tarpeellista esineistöä: mittamuki, joka hoitaa ruuanvalmistuksessa ja leivonnassa myös vaakalaitteen virkaa, väkkyrä on vispilä ja lamppu mallia teollisuus (katkaisin löytyy johdon päässä eli pistoke). Ihme ja kumma, miten hienoja!

Tontun toimessa hankin Chapel Streetiltä useita joululahjoja; liikkeiden hyllyt notkuvat astioita, leluja, teollisuusesineistöä ja vanhoja urheiluvälineitä. Vanhan tennismailan tai golfmailasetin saa sopuhintaan. Mainioissa vanhoissa elokuvajulisteissa on valinnan varaa ja Arabian Ruska-sarja täydentyisi kätevästi. Ruska-astiat eivät muuten sovi yhteen aterimien kanssa, sillä vaikkapa lusikan kosketuksesta astian pintaan syntyy hyvin helposti oikein ikävä, korvia vihlova ääni. 


Tänään ihastelin tovin kaksikymmenlukulaista kuvaa austraalialaisesta kevyen sarjan nyrkkeilijämestarista, mutta ostin sittenkin keraamisen norjalaiskannun 1970-luvulta. Vanhojen limunaadilaatikoiden hinnoittelu on sen sijaan karannut käsistä enkä ennen joulua ostanut niitä sen vuoksi, enkä sortunut nytkään.


Melbournen kesä jatkuu lähipäivinä ja Helsingissä on herätty pakkasaamuun.

Onneksi huomennakin voi äänestää presidenttiä.

Lapsen kanssa juoksee parhaan lyhyen lenkin. En tiedä ottaako hän minua uudestaan mukaan urheilukentälle, mutta kiva että pääsin tänään.

Aamulla seitsemisen aikaan oli 12 astetta lämmintä, Australian kesässä. Tuuli kovaa. Sadekuurot olivat ajoittain rankkoja. Hetkellisesti paistoi aurinko; pyykin sai hakea sisään kymmenen minuutin kuluttua ripustamisesta taivaan tummettua ja sateen alettua taas uudestaan. Vieläkin tuulee, mutta taivaalla on enää poutapilviä ja ilma on kuin Vihannissa seitsemänkymmentäluvun puolivälissä, kesäkuussa kun kiskoimme serkkutyttöjen kanssa puukissoja narussa kylän raitilla.

Uutiskanavalla näytettiin suorana lähetyksenä tulvan vuosipäivän muistotilaisuutta Queenslandin Ipswichistä, jossa Bremer-joki vuosi sitten tulvi tuhoisasti. Paikalla oli myös Queenslandin osavaltion pääministeri (premier) Anna Bligh, jota ihailen. Bligh on antanut kuvan humaanista ja viisaasta vaikuttajasta, joka esiintyy hyvin luonnollisesti ja uskottavasti puhuen ymmärrettävästi ja ollen läsnä myös vaikeina aikoina, joita Queenslandissä on Australiassa asuessamme piisannut.

Toinen mahtinainen, joka on jättänyt meikäläiseen lähtemättömän vaikutuksen on Westpac-pankin pääjohtaja Gail Kelly. Kellyn esiintyminen naispäättäjien foorumissa, josta näin otteen televisiossa, oli varsin pätevä. Hän puhui oman uransa ruuhkavuosista, siitä miten työpäivän jälkeen kotona odotti toinen työvuoro pyykkeineen ja lasten läksykuulusteluineen. Kelly ei kuulostanut vähääkään katkeralta, mutta ei myöskään tekopirteältä – hän vaikutti aidolta ja halusi rohkaista nuorempia naisvaikuttajia jaksamaan urallaan. Silti Gail Kellyn sanoma korosti läheisten, perheen ja ystävien, merkitystä hyvinvoinnissa. Niitä ei hänen mukaansa pidä uhrata työlle, vaan päinvastoin vaalia.

En tunne Anna Blighin poliittista agendaa tahi Gail Kellyn liiketoiminta- tai johtamistapaa. Pidän heistä sittenkin, enkä juuri siksi. 

Ei ole mieltä kutsua kotiäitiä liikenaisten seminaariin. Mutta tällainenpä pääsee, tai pääsi ainakin kerran, lapsen kanssa kesälomalenkille, kun sadepilvet olivat väistyneet ja Brightonin ilma oli kuin Vihannissa 1970-luvulla.

Helsingissä on herätty suojasäähän. 

Tuuli on napakka ja pilvet alhaalla. Pilvien sävy harmaahko, vaan ei sittenkään uhkaava.

Viime viikonlopun myrsky ei tarjonnut meille draamaa; viimeisimmästä vesivahingosta on viikkoja; joulupäivänä rankkasade valui parvekkeen sauman läpi eteiseen.  Samana päivänä Pohjois-Melbournessa satoi luumun kokoisia rakeita. Koteja ja autoja vaurioitui. Omassa kotonamme yhden alakerran huoneen sisäkatto on psykedeelisen laikukas, mahdollisesti homeinen. Tämän uuden talon rakenteet eivät ole kummoiset, katto suoranainen susi.

Brightonin esikaupunki on edelleen uinuva, vaikka tällä viikolla voi jo odottaa pienoista heräämistä – kuten Munkkiniemessä juhannuksen jälkeen. Tosin koululaisten kesälomat jatkuvat kuun loppuun, joten elämme ikään kuin heinäkuuta (tammikuussa).

Olen pian asunut Melbournessa 1,5 vuotta. Oma vaatimaton tulvamme viime vuoden helmikuussa ei ollut mitään verrattuna siihen mitä tapahtui kaupungin, Victorian tai Queenslandin pahimmilla tulva-alueilla. Muutama sentti kuravettä alakerrassa ja mustavetinen uima-allas oli varsin harmitonta. Esimerkiksi eteläisen Queenslandin Toowombassa ihmiset pakenivat vuosi sitten henkensä edestä vettä, jota satoi 16 senttiä  36 tunnissa, Brisbanen monelta vakuuttamattomalta liiketoiminnalta huuhtoutui lattia alta. Ihmisiä kuoli ja joutui kodittomiksi.

Puoleentoista vuoteen on mahtunut myös metsäpaloja, jotka kuuluvat australialaiseen ekosysteemiin. Toisaalta pienikin kipinä kotipihalla voi räjäyttää hallitsemattoman palon, kuten tapahtui liki vuosi sitten Perthissä Länsi-Australiassa. Palon epäiltiin saaneen alkunsa siitä, kun poliisimies käytti hiomakonetta kotipihallaan avotulen ollessa ehdottomasti kielletty. Noin 70 kotia tuhoutui. Viikko sitten Victoriassa oli reippaat neljäkymmentä astetta. Great Ocean Roadin liikenne mateli hiljaa, sillä oli pyhäpäivä ja moni halusi rannalle. Tien varteen oli kiinnitetty metsäpalovaarasta kertovia kylttejä; avotulen sytyttäminen oli kielletty. Kuumuus oli kuiva ja polttava, varoitus oli helppo ottaa todesta. Lornen uimarannalla oli tyynenpää kuin koskaan aikaisemmin vieraillessamme siellä; nuorison lainelautailu ei kantanut. Kaksi päivää myöhemmin lämpötila oli pudonnut kaksikymmentä astetta, mutta silti tuntui vielä kesältä.

Aamuvarhaisella Helsingissä on 6 astetta pakkasta ja sataa lunta.