torstai 28. maaliskuuta 2013

I looked at myself in the mirror, and liked what I saw (Neil Young Melbournen Rod Laver Areenalla 15.3.2013).




Neil-setä on kivannäköinen; T- ja flanellipaita sekä farmarihousut. Tämä konsertti aloittaa maaliskuun 2013 muoti- ja tyylimatkani Melbournessa. Täällä minä nyt ihastelen kitaroiden sointia ja basson sekä rumpusetin rytmikästä poljentaa. Luotan sattumaan ja sehän minut korjaakin konsertin loppupuolella puoli yhdentoista aikaan illalla erään liian päivettyneen vaalean rouvan olkapäälle lavan reunalla olevan tuulikoneen puhallettua minut sinne. Pienen kärpäsen. Rouvalla on pillipöksyt ja tennarit; ei aivan sopiva vaatetus tällaiselle keski-ikäiselle naisihmiselle, pohdin siinä olkavarrella keikkuessani. Kun saavumme junalla kaiketikin rouvan kotiasemalle ja sieltä pimeää kujaa pitkin kotiin, olen niin väsynyt, että pörrään keittiön leivänmurusiin ja nukahdan.

Lauantaina ehdin rouvan matkassa makkarankeittoon. Hän auttaa hot dog –pytingissä lasten riemukkaassa koulutapahtumassa. Lapsethan ne toki vievät tyylipisteet, tämä on aivan selvä. Iltapäivän ehtiessä rouva ja puolisonsa ajavat lähelle keskustaa ja aivan odottamatta sekä pyytämättä olen formula-autojen sietämättömän jytinän ympäröimä. On kamalan kylmä. Olen kuitenkin vain pieni kärpänen, eikä kokoiselleni saa mistään toppavaatteita. Mutta voi hyvä tavaton! Tuossa seisoo noin kolmikymppinen nainen, korkeintaan, saattaa hyvin olla nuorempikin. Naisen kumppani on varttuneempi herra, jonka kädet koskettelevat naista tavan takaa. Naisella on pikkuruinen mekko, ei juuri puseroa pitempi ja korkokengät. Ei muuta.  Onko tämä nyt sitten sitä nykymuotia? Horkkaan ajautuu, sanoisin. Liian päivettyneellä vaalealla rouvalla on enemmän päällä, sittenkin valittaa palelevansa ja pälyilee kelloaan ” Pääseekö kohta kotiin?” ajatellee.

Sunnuntaista muotoutuu vapaapäiväni. Ymmärrän seuraavasta viikosta tulevan hyvin kiireisen ja kuulen sanan ”fashion” eli päässen pian mielenkiintoni kohteen äärelle päättäessäni pitäytyä liian päivettyneen vaalean rouvan matkassa. Sinällään hyvin yllättävää, sillä ei tämä rouva ensimmäisenä tulisi mieleen muoti- ja tyyliasiain airuena. No joka tapauksessa maanantaina olemme matkalla Kuvernöörin palatsiin, jossa polkaistaan käyntiin L’Oréal Melbourne Fashion Festival –niminen tapahtuma. Rouva pukee ylleen jonkun vanhan mustan koltun vuosikymmenten takaa. Ymmärtää sentään lyhentää mekkoa, sillä ei tässä minnekään kirkkoon olla menossa. Virittelee myös muita tuunauksia, joista en osaa olla mitään mieltä. Illan kiistaton kuningatar on festivaalin hallituksen puheenjohtaja, jonka ajaton ja upea silkkimekko saa pienen kärpäsen haukkomaan ilmaa ja miltei pyörtymään ihastuksesta ”Ajatonta, tyylikästä - paikkaan ja tilaisuuteen sopiva kantajansakaltainen luomus!”

Tiistai, keskiviikko ja perjantai – rouva ravaa näytöksissä. Käy bisnesseminaarissa ja heiluu lisäksi ymmärtääkseni tavanomaisia touhujaan. Ilta illan jälkeen lavalla on hienoja asuja, kuten esimerkiksi mainioita housupukuja ja Camilla Franksin värikylläisiä kaftaaneja. Ja sitten kauniita(kin) pikkuruisia mekkoja, jotka mielestäni saattavat pukea nuorta naista, mutta ehkei kuitenkaan varttuneempaa. Tai enhän voi olla aivan varma. Vaikka minusta pienestä kärpäsestä onkin jo kehkeytynyt melkoinen trendien ja tyylin tuntija, tunnustan sittenkin myös epävarmuuteni. Liian päivettynyt vaalea rouva köpöttelee ilta illan jälkeen korkokengissä, mikä on minusta hieman hullunkurista. Hän ei taida olla aivan elementissään.  Surraan lavan reunan ihmisten korvanjuuressa ja kuulen esimerkiksi miten niin sanotut muotibloggaajat taltioivat elävää kuvaa sivustoilleen, eivät siis niinkään valokuvia. Hyvin mielenkiintoista. Bisnesseminaari keskittyy digitaaliseen maailmaan ja seminaarista suosikkipuhujakseni nousee Social Curator -panelisti nimeltään Quynh Mai. Erittäin oivaltavan ja osaavan oloinen tyylikäs nuorinainen. Tämän naisen tekemisiä alan seurata, kärpäsenä katossa.

Siipeni vetävät viimeisiään, enkä enää millään jaksaisi. Viimeisillä voimillani sinnittelen rouvan matkassa tämän sännätessä sunnuntaina junalle vanhemman poikansa kanssa. Puhuvat musiikista ja rouva on kovin tohkeissaan, poika tyyni. Tässä ollaan selvästi menossa kuulemaan jotain rouvalle mieluisaa esiintyjää, ehkäpä jotain artistia tai bändiä nuoruusvuosiltaan.  Perillä Hamer Hall –esityssalissa tärisen onnesta ja bassosta; ilta tarjoaa koko ajan paranevaa antia orkestereista kunkin esittäessä noin kymmenen kappaleen setin. Ensin Shuggie Otis, sitten Taj Mahal Trio ja lopuksi The Rober Cray Band! Kuuttakymppiä lähentelevän Crayn ääni (ja kitaran sointi) on edelleen charmantti, heleäkin ja tunteikas – nuoren miehen bluesia, vaikka esiintyjä ei enää yhtä nuori olekaan kuin aikaisemmin… Taikka tavallaan varmasti onkin. Paitsi orkesterin saundi, niin nokkamiehen olemuskin – silkkaa tyyliä ensimmäisestä tahdista viimeiseen, päästä varpaisiin.

Pieni kärpänen tietää, että muoti muokkautuu alati, mikä on kärpäsestä hauskaa ja sopivaa. Tyylin taas kärpänen mielestään tunnistaa tavatessaan.


Lähden siilinnäköisen nokkaeläimen matkassa lomalle metsään. Hyvää pääsiäistä. T. Kärpänen.