Neil-setä on
kivannäköinen; T- ja flanellipaita sekä farmarihousut. Tämä
konsertti aloittaa maaliskuun 2013 muoti- ja tyylimatkani Melbournessa. Täällä
minä nyt ihastelen kitaroiden sointia ja basson sekä rumpusetin rytmikästä
poljentaa. Luotan sattumaan ja sehän minut korjaakin konsertin loppupuolella
puoli yhdentoista aikaan illalla erään liian päivettyneen vaalean rouvan olkapäälle lavan reunalla olevan tuulikoneen puhallettua
minut sinne. Pienen kärpäsen. Rouvalla on
pillipöksyt ja tennarit; ei aivan sopiva vaatetus tällaiselle keski-ikäiselle
naisihmiselle, pohdin siinä olkavarrella keikkuessani. Kun saavumme junalla
kaiketikin rouvan kotiasemalle ja sieltä pimeää kujaa pitkin kotiin, olen niin
väsynyt, että pörrään keittiön leivänmurusiin ja nukahdan.
Lauantaina ehdin rouvan
matkassa makkarankeittoon. Hän auttaa hot dog –pytingissä lasten riemukkaassa
koulutapahtumassa. Lapsethan ne toki vievät tyylipisteet, tämä on aivan selvä.
Iltapäivän ehtiessä rouva ja puolisonsa ajavat lähelle keskustaa ja aivan
odottamatta sekä pyytämättä olen formula-autojen sietämättömän jytinän
ympäröimä. On kamalan kylmä. Olen kuitenkin vain pieni kärpänen, eikä
kokoiselleni saa mistään toppavaatteita. Mutta voi hyvä tavaton! Tuossa seisoo
noin kolmikymppinen nainen, korkeintaan, saattaa hyvin olla nuorempikin. Naisen
kumppani on varttuneempi herra, jonka kädet koskettelevat naista tavan takaa.
Naisella on pikkuruinen mekko, ei juuri puseroa pitempi ja korkokengät. Ei
muuta. Onko tämä nyt sitten sitä
nykymuotia? Horkkaan ajautuu, sanoisin. Liian päivettyneellä vaalealla rouvalla
on enemmän päällä, sittenkin valittaa palelevansa ja pälyilee kelloaan ” Pääseekö
kohta kotiin?” ajatellee.
Sunnuntaista muotoutuu
vapaapäiväni. Ymmärrän seuraavasta viikosta tulevan hyvin kiireisen ja kuulen
sanan ”fashion” eli päässen pian mielenkiintoni kohteen äärelle päättäessäni pitäytyä liian päivettyneen vaalean rouvan matkassa. Sinällään hyvin
yllättävää, sillä ei tämä rouva ensimmäisenä tulisi mieleen muoti- ja
tyyliasiain airuena. No joka tapauksessa maanantaina olemme matkalla Kuvernöörin
palatsiin, jossa polkaistaan käyntiin L’Oréal Melbourne Fashion Festival
–niminen tapahtuma. Rouva pukee ylleen jonkun vanhan mustan koltun
vuosikymmenten takaa. Ymmärtää sentään lyhentää mekkoa, sillä ei tässä
minnekään kirkkoon olla menossa. Virittelee myös muita tuunauksia, joista en
osaa olla mitään mieltä. Illan kiistaton kuningatar on festivaalin hallituksen
puheenjohtaja, jonka ajaton ja upea silkkimekko saa pienen kärpäsen haukkomaan
ilmaa ja miltei pyörtymään ihastuksesta ”Ajatonta, tyylikästä - paikkaan ja
tilaisuuteen sopiva kantajansakaltainen luomus!”
Tiistai, keskiviikko ja
perjantai – rouva ravaa näytöksissä. Käy bisnesseminaarissa ja heiluu lisäksi ymmärtääkseni
tavanomaisia touhujaan. Ilta illan jälkeen lavalla on hienoja asuja, kuten
esimerkiksi mainioita housupukuja ja Camilla Franksin värikylläisiä kaftaaneja.
Ja sitten kauniita(kin) pikkuruisia mekkoja, jotka mielestäni saattavat pukea
nuorta naista, mutta ehkei kuitenkaan varttuneempaa. Tai enhän voi olla aivan
varma. Vaikka minusta pienestä kärpäsestä onkin jo kehkeytynyt melkoinen
trendien ja tyylin tuntija, tunnustan sittenkin myös epävarmuuteni. Liian
päivettynyt vaalea rouva köpöttelee ilta illan jälkeen korkokengissä, mikä on
minusta hieman hullunkurista. Hän ei taida olla aivan elementissään. Surraan lavan reunan ihmisten
korvanjuuressa ja kuulen esimerkiksi miten niin sanotut muotibloggaajat
taltioivat elävää kuvaa sivustoilleen, eivät siis niinkään valokuvia.
Hyvin mielenkiintoista. Bisnesseminaari keskittyy digitaaliseen maailmaan ja
seminaarista suosikkipuhujakseni nousee Social Curator -panelisti nimeltään
Quynh Mai. Erittäin oivaltavan ja osaavan oloinen tyylikäs nuorinainen. Tämän
naisen tekemisiä alan seurata, kärpäsenä katossa.
Siipeni vetävät
viimeisiään, enkä enää millään jaksaisi. Viimeisillä voimillani sinnittelen
rouvan matkassa tämän sännätessä sunnuntaina junalle vanhemman poikansa kanssa.
Puhuvat musiikista ja rouva on kovin tohkeissaan, poika tyyni. Tässä ollaan
selvästi menossa kuulemaan jotain rouvalle mieluisaa esiintyjää, ehkäpä jotain
artistia tai bändiä nuoruusvuosiltaan. Perillä Hamer Hall –esityssalissa tärisen onnesta ja
bassosta; ilta tarjoaa koko ajan paranevaa antia orkestereista kunkin
esittäessä noin kymmenen kappaleen setin. Ensin Shuggie Otis, sitten Taj Mahal
Trio ja lopuksi The Rober Cray Band! Kuuttakymppiä lähentelevän Crayn ääni (ja
kitaran sointi) on edelleen charmantti, heleäkin ja tunteikas – nuoren miehen
bluesia, vaikka esiintyjä ei enää yhtä nuori olekaan kuin aikaisemmin… Taikka
tavallaan varmasti onkin. Paitsi orkesterin saundi, niin nokkamiehen olemuskin
– silkkaa tyyliä ensimmäisestä tahdista viimeiseen, päästä varpaisiin.
Pieni kärpänen tietää,
että muoti muokkautuu alati, mikä on kärpäsestä hauskaa ja sopivaa. Tyylin taas
kärpänen mielestään tunnistaa tavatessaan.
Lähden siilinnäköisen
nokkaeläimen matkassa lomalle metsään. Hyvää pääsiäistä. T. Kärpänen.