Menkää ja täyttäkää katsomo!

Matti Kurikka oli mielenkiintoinen mies. Hänen lähellään ei ollut helppoa. Rahat ja rakkaus katosivat  ihannepölynä taivaan tuuliin. Jos historian kirjoja tai Masalan Nuorisoteatterin näytelmää on uskominen. Ja miksei olisi.

Matti Kurikka, isoäitini isoisä, oli levoton sielu, matkamies maan. Kaunopuheinen touhottaja, epäkäytännöllinen idealisti. ADHD? Kutsuimme Matin tytärtä vanhamummiksi. Olen sittemmin ajatellut, että "vanhamummi" ei ollut paras nimitys, mutta ei sitä lapsena tai nuorena sellaista tullut ajatelleeksi ja nythän asialle on myöhäistä tehdä mitään... Isäni serkut perheineen kutsuivat häntä isomummiksi. Mutta hän oli aika pienikokoinen, "petite". Olin 19-vuotias, kun vanhamummi vuonna 1984 97-vuotiaana kuoli ja koska oma mummini, isäni äiti, asui jatkosodassa leskeksi jäätyään vanhempiensa kanssa, tapasin vanhamummin aina silloin kuin mumminkin. Hekin asuivat Helsingissä ja tapasimme usein.

Matista ei paljon puhuttu, vaan ei eritoten vaiettukaan. Tiesin, että vanhamummi oli syntynyt Saksassa, mutta muut "vanhamummi lapsena" -tarinat olivat ajalta, jolloin Matti ja Anna olivat eronneet ja vanhamummi eli äitinsä kanssa uusioperheen arkea. Äitini sai ex-isoanopiltaan, vanhamummilta, kirjan Matti Kurikasta, jossa on Ailin omistuskirjoitus - kauniita ja viisaita sanoja isästään. Kirja on nyt minulla. Siitä oli iloa myös viime vuonna, kun tarvitsin kotonamme Melbournessa nuorimmaiselleni yksityiskohtia Matin matkasta Australiaan. Poikani teki maahanmuutto-projektissa oman työnsä ja luokan messuesityksensä Matista, itse Mattia esittäen. Esitys pitäytyi maltillisesti asiasisällössä.

El Dorado -yhteisö Queensländissä oli lyhytikäinen ja eilen näkemäni Masalan Nuorisoteatterin Sointula-näytelmä antaa uskottavan kuvan utopiayritelmän surkeasta ja lyhyestä historiasta. Suomalaisressukat, ajattelin eilen. Todennäköisesti Matin ryhmään suhtauduttiin väheksyen, eivätkä he välttyneet rasismilta. Näytelmän nimi "Sointula" viittaa seuraavaan ihanneyhteisöön, jonka Kurikka perusti lehtimiesystävänsä A.B. Mäkelän avustuksella Kanadaan. Malcolmin saaren kartalta löytää yhä Sointulan, vaikka Matin tie ei vielä sinne päättynytkään.

Kiitos Jukka Pojalle laulusta "Älä Tyri Nyt". Se olisi voinut olla nuoresta Matti Kurikasta. Matin elämä jätti savuavia raunioita; petettyjä ja jätettyjä, mutta olisi voinut käydä toisinkin. Vai olisiko?

Masalan Nuorisoteatterin näytelmä "Sointula" - parasta kesäteatteria ja siis erinomainen suoritus!


Nyt kun on päivä, Suomen mökkikesässä on paljon lämpimämpää kuin Melbournen talvi-illassa. Tähän on pyritty ja päästy.

Petetty.

”Sitten kun saavun aamun juuri sarastettua mökille Suomeen, otan päivän eli juhannusaaton Hesarin postilaatikosta.” Näin olin suunnitellut. Lehti ei ole perjantaiaamuna laatikossa. Se ei ole siellä maanantainakaan, jolloin soitan lehden asiakaspalveluun ja marisen aiheesta. Ensimmäistä kertaa mökkihistoriani aikana kesälehtien jakelu takkuaa. Anopilla sama juttu Hbl-lehden kanssa; kahtena ensimmäisenä viikkona hän oli saanut yhteensä neljä lehteä. Ja Hbl oli saanut palautetta.

Hesarissa ihmetellään ja asia luvataan tarkistaa sekä jakelu hoitaa. Tiistaina juoksen laatikolle saapuen paikalle 8.40. Ei lehteä. Lähetän palautetta ja saan puhelinsoiton lehdestä. ”Lehtihän tulee postin jakelussa ja olemme riippuvaisia Itellan jakelurytmistä.” Mitäs pelleilyä tämä nyt sitten on? Sekä Hesari että Hbl on aina aikaisemmin jaettu aamuvarhain, kuten aamulehti kuuluukin jakaa. Olemme 45 minuutin ajomatkan päässä pääkaupungista. Ihan väärä paikka säästää! Perun paperilehden, uhkaan suutuspäissäni ehkä peruvani digilehdenkin ja alan mököttää.

Paperilehden piti kruunata aamukahvit mökillä. Olen aina juossut tai pyöräillyt lehdet aamutuimaan ja saanut itselleni sekä naapurinrouvalle eli anopille aamulukemiset. Tämä on nyt sitten loppu ja lojaalisuuteni Hesaria kohtaan kokenut hirmukolauksen. Noh, olin jo muutenkin alkanut kaivata Janne Virkkusen lehtiaikaa, joten sama se. Tai ei se ole "sama" - antakaa minulle heti takaisin rutiinini!

Täällä on kylmä ja satelee. On kesä. Sama sää Melbournessa, mutta siellä onkin talvi ja yö.

Terveisiä ei niin syvältä.

Talon patterit ja vesi lämpiävät kaasulla. Lämmitys on ollut alusta alkaen katkolla jossain osassa taloa ja putkimies korjaili asiaa viimeksi eilen. Illalla ennen yhdeksää jytisi jättimäisesti. Ajattelin, että taitaa koko putkisto räjähtää - niin on paljon ilmaa kaiketi... Sitten kuului jymisevää ääntä, aivan kuin joku olisi rautakengät jalassa juossut pitkin yläkerran käytävää. Kaksi lapsista oli kotona ja pian olimmekin kaikki kolme koossa ihmettelemässä; suihku oli heilunut, sampoopullot liikkuneet, sänky samaten (se on tosin pyörillä).

Sosiaalinen media oli tietysti ensimmäinen. The Geoscience Australia -sivusto kaatui, The Age -sanomalehti pääsi jyvälle jälkijunassa, mutta facebook keräsi nopeasti kokemuksia. Twitter-viserryksestä puhumattakaan; uutismedia paikansi järistyskokemuksia Twitteristä. 

Maanjäristys mitattiin noin 120 km Melbournesta kaakkoon 9,9 kilometrin syvyydessä ja sen voimakkuus oli 5,3 Richterin asteikolla. Se tuntui. Tämä melbournelainen vanhus on jykevä kivitalo, slti täälläkin saattoi tuntea seinien elävän. Edellinen kotimme oli osoittautunut kulissimaiseksi kyhäelmäksi ja voin vain kuvitella, miten se on liki hypähdellyt.

Kokemus oli omituinen. Ensin en tajunnut lainkaan, mitä tapahtui puhumattakaan, että olisi tullut mieleen joku napakka toimenpide. Siinä minä vain seisoin hölmistyneenä. Pitikö tällainen jytinänpoikanen kokea, jotta mahdollisen tosipaikan tullen osaan edes mitenkuten käyttäytyä?

Melbournen aamu oli kylmä seitsenasteinen, myöhemmin aurinko lämmitti hiekkarannan juoksijaa. Sittemmin voimakas tuuli on työntänyt pilvimassat auringon eteen ja ilman lämpeneminen vaikuttaa toistaiseksi keskeytyneen. Helsingissä on nyt aamuvarhaisella likimain samat asteet kuin täälläkin.