Rakas päiväkirja, nykyaika on siistii!

Onhan tämä tavattoman hienoa! Kuuntelen nyt Helsingissä australialaista Triple J –radioasemaa siihen saakka, kunnes koulujoukkueen seuraava peli Sofiassa alkaa. Sitten siirryn livestream–kuvavirran vietäväksi ja katson, miten jalkisottelu kulkee.

Mikä siinä on, että pidän Riiasta jotenkin niin paljon enemmän kun Tallinnasta, jossa minulla tosin oli eilen kaverin kanssa ihan älyttömän kivaa. Satelliittikartta auki ja näkymää ihmettelemään; olen vain kahdesti käynyt Riiassa, mutta kaupunki valloitti ja veti tavalla tai toisella heti itseensä. 3D-kartta vie sinne kätevästi taas ja voin tavoitella sitä, mikä Riiassa meikäläistä puhuttelee ja miksi luulen olevani siellä enemmän kotonani kuin Tallinnassa.

Ylenpalttista. Muina naisina voin soitella noita muutamia vinyylilevyjäni tai kuunnella Radio Helsinkiä vanhan ajan malliin. Kukaan ei kiellä kanniskelemasta pokkareita laukussani. Tykkään painetuistakin sanakirjoista, vaikka se kätevin onkin puhelimessani. Säästän repaleiset kartat. Vanhoista leffoista nautin siinä missä uusistakin, tallennus- tai esitysmuodosta viis.  

Afrikan Tähti -pahvipeliä pelasimme tänä kesänä useammin kuin aikoihin. Puinen 1970-luvun flipperi kotiutettiin kymmenen varastovuoden jälkeen, isäntä kunnosti sen ja nyt se on ainoa peli, jonka parissa vietettävää aikaa on pakko (naapurusrauhan) takia välillä rajoittaa. On meillä uusi PS-ohjainkin, eikä FIFAn pelaaminen ole eräiltä mihinkään unohtunut.

Ihan yhtä palkitsevaa on lukea Timo Valjakan mainioita kuvataidearvosteluja digitaalisestikin, ei sormien tarvitse tuhraantua painomusteeseen. Tauluja on kiva suurennella näytöllä. Kiinnostus kokea itse näyttely ei vähene, vaan kyllä se itse asiassa tällä tavalla kasvaa.

Ja se some... Onko pakko alkaa sitä ruotia puolesta, vastaan tai neutraalisti? No ei oo. Ihan kiva, että on olemassa, siinä mitään. Ja tosi hauskaa toisaalta, että ihmisiä saa tavata oikeassa, käsinkosketeltavassa maailmassa sovitusti ja sopimatta, ennestään tuntemiani ja ihan uusia tuttavuuksia sekä sellaisia, joita en koskaan tule tuntemaankaan. Tuijottaminen ja kyttääminen elävässä elämässä - hyvässä hengessä - kunniaan!

Voi olla, että kohta kaksi viikkoa jatkunut vilustumis- tai flunssaoireiden lievä poteminen ja siihen luvatta aloittamani antibioottikuuri ovat herkistäneet, mutta nyt tunnustan joka tapauksessa tällaista suurta onnea näistä runsaslukuisista mahdollisuuksistani.

PS Nuorellamme on muuten aivan liian vähän päällä tuolla myöhäissyksyisellä bulgarialaisella pelikentälllä.