Antakaa mun kaikki maksaa.

Eesti on kiinnostava maa, jossa olisi takuulla paljon koettavaa. Monella suomalaisella on siellä mökki. Jotkut maanmieheni saivat takaisin suvulleen aikaisemmin kuuluneen kartanon, talon tai maa-alueen Eestin palauduttua itsenäiseksi vuonna 1991. Symppaan Eestiä.

Thaimaa on varmasti kaunis maa, kuten niin monet suomalaisetkin sanovat. Thaimaalaiset ovat ilman muuta nimenomaan vieraanvaraisia ja tykkäävät vilpittömästi turisteista. Minua kiinnostaa Thaimaassa kansalaisten tapa osoittaa mieltä ja nousta eturintamaan, kun poliittinen ilmapiiri sitä näiden mielestä vaatii. Thaimaa on takuulla nasta mesta, uskon tämän kokemattakin.

Eesti on kiva. Thaimaa on kiva. En sittenkään tässä taannoin tykännyt, että Marimekon Unikko-muistikirjat oli valmistettu Eestissä ja Siirtolapuutarha-kulho Thaimaassa. Minusta on hienoa, että väki työllistyy muuallakin kuin Suomessa, ei siinä mitään. Mielestäni on myös suotavaa, että tavara ja ihmiset liikkuvat mahdollisimman vapaasti pallollamme. Suomalaisten etu ei mene muiden maailman ihmisten edelle. Jossain nähdään aina vaan nälkää, toisaalla soditaan – yhteinen ongelmamme, meidän kuuluu välittää ja auttaa. Kuitenkin olisin juuri tuolloin taannoin ilahtunut, jos suomalainen ikoni olisi ollut vielä enemmän suomalainen.

Toukokuussa tiesin, että muutan kesäkuussa Melbournesta kotiin Helsinkiin, tarvitsin Australian kavereille ja opettajille, valmentajille ja sen sellaisille lahjoja. Ei ollut aikaa tilata, piti löytää paikan päältä. Jos olisin (ollut) ruotsalainen ja haluaisin jotain maahan liittyvää, tehtävä olisi helppo.  Ikea ja H&M löytyvät Melbournesta molemmat. Ruotsalaisia brandeja, ei niinkään ruotsalaisia tuotteita, mutta huokeaa ja monenmoista valittavaa. Jo ruotsalaisuus itsessään on Australiassa profiloitunut, esimerkiksi neljän vuoden takainen kuva yllä aukeaa tasapuolisesti kaikille. Abba-kirjoja ja –levyjä, niitä piisaa. Nokkelaa olisi Ruotsin Minnalta ollut antaa esimerkiksi jotain Björn Borgiin liittyvää; 11-kertainen Grand Slam –voittaja pelasi Australian Open –kisassa vain kerran, 1974, koska ei kertoman mukaan pitänyt pitkistä lentomatkoista.

Marimekko avasi ensimmäisen oman Australian myymälänsä Melbournen Prahranin Chapel Streetille joulukuussa 2012. Kävin liikkeessä silloin tällöin alueella palloillessani. Liike oli tyylikäs, sisällä ilmavaa (enemmän ahtautta olisin toivonut kertomaan menestyksestä) ja hinnat australialaisittainkin kalliit. Melbournessa myydään paljon käyttömuotoilua. Tyylit ovat moninaiset. Esimerkiksi maassa valmistettua keramiikkaa saa kohtuuhintaan. Liekö tuontitullit syypäinä, mutta ei Thaimaassa valmistettua pientä Marimekon Oiva-kulhoa voi kuin kalliiksi kehua. Ikävää, ettei kulhojen tai mukien printit pyörähdä tarkasti yhteen, vaan rajan näkee heti ja viimeistelyn jäädessä puuttumaan, tuote näyttää halvalta.

Marimekosta minä niitä lahjoja siis sitten ostin. En tiedä, olisiko Suomessa valmistaminen tiennyt parempaa laatua, mutta olisi ollut mukavampaa lahjoittaa nimenomaan kotimaassaan tehty kulho tai kirja. Vaan onko niin, ettei Suomessa tekeminen yhtään kannatta?

Minulla on kaksi hyvää Melbournen ystävää, jotka ovat sisustamisen ammattilaisia ja tuntevat hyvin jopa Marimekko-brandin. He ovat sitä hankkineet itsekin, joten heille Marimekko-tuotteen ostamisessa oli kaiketi eniten tolkkua. Toisaalta he tietävät myös, että valmistuttaminen esimerkiksi Thaimaassa on edullista ja sikäli arvossaan pitämänsä muotoilubrandin yhdistäminen halpatuotantoon saattoi hämmentää.

Toisaalta Marimekko kertoo avanneessa kolmannen Australian kauppansa syyskuussa ja että hyvin pyyhkii, arvioitua paremmin, joten kuka minä olen tässä urputtamaan. En pyydä siirtämään tuotantoa Suomeen, vaikka tottavie toivoisin, että Suomessa olisi jatkossakin myös teollisuutta. Mutta eikö nimenomaan kippojen ja kuppien (ei ehkä kankaiden, vaatteiden tai laukkujen) hintoja voisi laskea ja pyrkiä törkeesti kasvattamaan myyntimääriä niin omien liikkeiden kuin muidenkin kauppapaikkojen kautta? Tai saisiko, kiitosta vaan, jonkun sidekick–linjan, myytäväksi edullisemmin tavarataloissa ja pikkuliikkeissä. Melbourne muodostuu lukuisista pikkukaupunginomaisista osista ja lähiöistä, joissa on paljon kivijalkamyymälöitä, myös keittiö- ja sisustustavaroita on kaupan kosolti. Väittäisin, että pikkuliikkeistä ostetaan joko hyvälaatuista ja tunnettua merkki- tai indietavaraa maksaen enemmän tai kivaa ja nätinnäköistä, esimerkiksi huolimattomasti painettua keramiikkaa, aika edullisesti, ei Marimekko-hinnalla.

PS
Ostin kahdelle lahjansaajalle myös ruotsin kielen sanontakirjan, suomenkielisiähän ei tietenkään ollut. Näiden kahden kohdalla lahjaan oli ainakin nihkeän mutkan kautta rakennettavissa silta. Vaan se siitä.