maanantai 23. helmikuuta 2015

©

Kauppias ennen kuin mietit, annanko sinun tietää missä milloinkin kuljen ja että saatko lähettää minulle viestejä, jotka saan ehkä oikeassa paikassa, ehkä oikeaan aikaan, minä pyydän sinulta näitä yksinkertaisia mobiilipalveluita. Pyydän juuri nyt niin vähän. Kohta pyydän enemmän. Ja kellä tällainen onni jo on, sitä älköön kätkekö.


Kampaamostani voi lähettää tiedon silloin, kun yllättäen on vapautunut aika; pelkkään kampaukseen, leikkaukseen tai sekä leikkaukseen että värjäykseen. Vastaava järjestelmä toimii myös kauneushoitolalle, hierojalle, ravintolalle sekä konsertti- ja muille näyttämöille. Minä valitsen, keneltä vastaanotan viestit. Kaikki palveluntarjoajat (myös lääkärit) lähettävät vuorokautta ennen varattua aikaa vahvistusviestin ja lakkaavat korostamasta ”peruuttamattomista aikavarauksista velotetaan” –ukaasia.

Synttäriviikkonani saan ainakin jonkun valitsemani brandin tarjoushintaan lähitavarataloni tai kivijalkakauppani sitä tarjotessa. Voi minua hemmotella verkkokauppakin. Ja aivan erityisesti muistutan mahdollisuudesta palveluntarjoajia (yllä). Tarjousta on turha lähettää, jos se ei ole minulle merkittävä. Antaessani lahjomiseen luvan määrittelen paitsi tuoteryhmät myös tarjouksen suuruusluokan alarajan. Saan myös valita, otanko riittävän suuria lahjoja vastaan ympäri vuoden.

Vakituinen ruokakauppani saa olla valmiudessa päivittäisen reseptin kanssa. Halutessani nappaan reseptin puhelimeeni mennessäni kauppaan ja löydän ohjeen raaka-aineet helposti, koska hyllypaikat on merkitty ainesosien viereen. Voin myös katsoa, minkälaisen jälkiruokajuuston tai muun herkun sekä minkä viinin kauppa minulle annoksen seuraksi suosittelee.
Voin myös valita, että kauppa kerää minulle suositelemansa aterian osaset (ja muun haluamani) ja toimittaa kotiin.

Matkanjärjestäjä lähettää minulle viikolla tiedot seuraavan viikonlopun tarjouspaketeista kotimaassa ja ulkomailla. Olen palveluun kirjautuessani valinnut, minkälaisista matkatarjouksista haluan tiedon; matkan kesto- ja hintahaitari sekä majoituksen kelvollinen skaala. Matkojen kesto on nimenomaan noin viikonloppu. Pakettien hinta on aidosti houkutteleva eli minulle syy ostaa matka juurin tämän palvelun kautta on sekä helppous että hinta. Matkanjärjestäjä pystyy tarjoamaan edullisia, kuitenkin hyvätasoisia reissuja rakentamalla loistavan verkoston ja pyrkimällä paketeilla täyttämään vajaakapasiteetteja. Minä taas saatan lähteä lyhyelle matkalle, vaikka en sitä ollut suunnitellutkaan.

Palveluntarjoaja saa ihan itse laskea ansaintalogiikkansa sen perustalle, mitä minä haluan. Ja jos en ymmärräkään ihan kaikkea mobiilipalvelua tässä ja nyt pyytää, minulta voi kysyä, tykkäisinkö tästä tai tuosta. Minä kuitenkin olen se, joka päättää, mitä aina ja joka paikassa mukanaolevaan laitteeseeni lähetetään. Mutta hyvänen aika sentään, suoramyykää nyt sen kautta joku sentään jotain haluamaani!

Ja lopettakaa jo viimeisetkin sen kysyminen, haluanko postituslistalle. En halua.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti