Suomalainen koulutus on huippuluokkaa. Lapsista valtaosa selviää koulusta kunnialla; lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen sujuvat mainiosti. Suomalaisella opettajalla on taskussaan maisterin paperit. Suomalaista koulutusjärjestelmää ihaillaan maailmalla. Olin siitä ylpeä asuessamme Norjassa 2003 ja 2004 sekä nyt Australiassa, josta Victorian osavaltion koulutusvastaavia on vastikään käynyt tutustumassa suomalaiseen koulutusosaamiseen. Uskoisin, että suomalaisista kouluista opittua voi siirtää tänne vasta sitten, kun opettajien koulutusvaateet vastaavat enemmän toisiaan; nyt Victoriassa pätevöityy ainakin ala-asteen opettajaksi vuoden kurssilla.
Koulu ei ole huvipuisto, eikä siellä tarvitse olla huvittavan hauskaa. Norjalaiset ja ruotsalaiset lapset menevät mieluummin kouluun kuin suomalaiset. Ainakin norjalaisessa koulussa vaikutti olevan hauskempaa kuin suomalaisessa; lapset lähtivät sinne melko hyväntuulisina, vaikka norjan kieli ei aivan sama olekaan kuin lasten toinen kotikieli eli ruotsi. Vastentahtoisesti aloin myöntää, että akateeminen osaaminen, josta olen suomalaisena aina ollut kovin otettu, ei olekaan ainoa tärkeä asia lasten kouluarjessa. Viihtyminen koulussa auttaa arjessa. Sitä paitsi ainakin ruotsalaisen koulun kasvatit pärjäävät myöhemmin maailman turuilla, eri aloilla loistaen.
Suomalaiset lapset itsenäistyvät varhain, ainakin australialaisiin lapsiin ja nuoriin verrattuna. Itsenäistyminen on myönteinen osa kehitystä. Mutta täytyykö sen alkaa niin varhain, että kaupungille ilman vanhempien seuraa aletaan vonkua jo alle kymmenvuotiaana. Ja onko siihen pakko liittyä muotitietoisuus ja brändien ulkoluku jo alaluokilla. Asioita voi tarkastella usealta eri kantilta ja näin on myös koulupuvun laita. Ennen Australiaan muuttoamme ajatus koulupuvusta tuntui omituiselta, vanhanaikaiselta ja lasta kahlitsevalta. Koulupuku on kaikkea muuta; se vapauttaa paitsi aamut "mitä pukis päälle" -pohdinnoista myös (ajatus)kapasiteettia muodikkuuden arvioimisesta aktiiviseen välituntikohlaamiseen. Nuoret luovat trendejä sittenkin, mutta muoti ei muodostu olennaiseksi osaksi pienten lasten arkea.
Osalle eurooppalaisia täkäläisen koulumme opiskelutahti vaikuttaa olevan liian heppoinen. Ero suomalaiseen kouluun on suuri neljänteen luokkaan asti. Sitten opiskelutahti alkaa kiihtyä ja ainakin osittaista kirimistä tapahtuu. Läksyjä on enemmän kuin aikaisempina vuosina ja ne eivät enää vaikuta lapsellisilta. Toisaalta projekteista ja kokonaisuuksista pidetään edelleen kiinni. Lapsi oppii jo varhain tutkimaan asioita itsenäisesti ja toivottavasti hahmottamaan esimerkiksi sitä, miten luonnonkatastrofia voi tutkia eri näkökulmista ja miten koulussa opittua ja opittavaa voi hyödyntää asioiden pohtimisessa. Edelleen 11-vuotias lähtee joka aamu kouluun hyvillä mielin, kravatti vinossa ja välituntipallo repussa. Jos lapselta kysyy koulupuvusta, puku saa välittömän tuomion. Jos häntä pyytää arvioimaan koulukäyntiä Suomessa koulunkäyntiin täällä, Suomi voittaa. Mutta jos ei kysy, vaan tarkkailee itse, huomaa toisenlaista. Totuus ei liene yksiselitteinen, vaan lapsen näkökulmasta hyvää ja vähemmän kivaa löytyy kummankin mantereen koulupäivistä.
Jos minun pitäisi valita olemassaolevista koulutusjärjestelmä kaikille maailman lapsille, valitsisin suomalaisen systeemin. Koulu on kuitenkin ennenkaikkea oppimista (ja oppiminen elämää) varten. Lasten elämät poikkeavat paljon, mutta periaatteessa tasavertainen koulutus on merkittävä tekijä tasoittamaan eriarvoisuutta. Australiassa keskustellaan kiivaasti julkisten ja yksityisten koulujen saamasta rahoituksesta. Suomalaiselle keskustelu on ajatumassa absurdiksi; yksityisten koulujen tukirahojen vertailu "dollaria dollaria vasten" vaikuttaa ihan pöhköltä; eikö valtion erityisenä mielenkiinnon kohteena pitäisi vahvistaa julkista koulua niin, että se olisi hyvin varteenotettava vaihtoehto. Nyt vaikuttaa siltä, että jokainen edes mitenkuten kynnelle kykenevä perhe rahoittaa lapsen koulunkäynnin yksityisessä koulussa, vaikka velkarahalla. Voi olla että lapsen koulu on yksi perheen statussymboleista, mutta järkiperusteluna käytetään sitä, että yksityisen ja julkisen koulutuksen tasoerot ovat yksityisen sektorin eduksi suuret. Eikö tästä pitäisi nimenomaan päästä pois. Ainakin "Labor"- puolueen pitäisi vimmatusti puolustaa julkista koulutusjärjestelmää ja ylipäätään julkisten toimintojen jatkuvaa parantamista tasa-arvoa puolustaen, vaan niin ei täällä aina vaikuta olevan.
Lakanat kuivuvat nätisti seitsentoista asteisessa talvisäässä. Helsingissä elokuinen sudentunti on sekin leuto ja lempeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti