Olen minä monasti ennenkin väärässä ollut

Pelastetaan Stocka – siellä on kaikki. Sellainen facebook-ryhmä tänne oli perustettu muuttaessani takaisin kotiin Helsinkiin. Siinä oli ihmeteltävää, kun kuluttajat sankoin joukoin osallistuivat yrityksen pelastamiseen. Minusta se oli outoa, sillä kaupalliset toimijat eivät tapaa saada kansanliikkeiden tukea, vaan yhteisöllisyyden voimavarat suunnataan enemmän ruohonjuuritason toiminnan tukemiseen tai isojen yritysten vastustamiseen.

Olin neljän vuoden aikana käynyt kotona kesäisin, kuukauden kerralla ja viettänyt ajan metsässä ja merellä. Kuitenkin kävin joka kerta myös muutaman kerran Stockalla, mutta en minä ottanut tavaratalon kurimusta omakseni. Viime syksystä kaikki oli toisin kuvitellessani, että voin jatkaa helppoa hankintaa yhden katon alla samalla tavalla kuin vuoteen 2010 asti. Valikoimat ovat huonontuneet kuukausi kuukaudelta ja palvelu kurjistunut hirveällä laukalla. Nyt Stocka on repivien säästöjensä myötä vain luuranko entisestään.

Yritys, joka saa kansanliikkeen tuekseen on totta tosiaan tavanomaisesta poikkeavassa erityisasemassa. Kuluttajat panostivat omaa aikaansa. Esimerkiksi markkinoinnin ja myynnin ammattilaiset heittivät irtoideoita, suunnittelivat sekä jopa rakensivat strategioita Stockmannin käyttöön. Stocka oli ryhtyvinään vuoropuheluun, mutta vesitti esimerkiksi palvelulupauksensa karsimalla henkilökuntaa. Valikoiman kattavuuden lisäämisen sijaan tavaratalo viljelee kuponkeja joka lähtöön kiivaammin kuin hampurilaisravintolat yhdeksänkymmentäluvun lamavuosina.

Stockan Herkku oli ennen takuuvarma ruoanostopiste, mutta nyt sieltä puuttuu, jos ei nyt ihan kaikki, niin luokattoman moni tuote. Luomu-tuoretuotteet ovat aliedustettuina, salaatti on luvattoman usein nahistunutta, kalliit kotimaiset pikkutomaatit surkastuneita ja avokadot ruskeita, saaristolaislimpun yli viikon myyntiajasta kaksi päivää jäljellä sekä kuivatuotehyllyissä kahta tai muutama tuotetta tuupitaan hyllynreunan lähelle, ettei tyhjyys paistaisi ihan niin pahasti. Lähikaupasta saa tuoreempaa luomu-maitoa, kermasta puhumattakaan ja inkoolaisesta supermarketista Twiningsin Earl Grey –irtoteetä pahvilaatikossa vaikka miten monta pakettia Stockan pyörittäessä neljä kuukautta kahta peltipurkkia teehyllyn reunalla.

Stockmannin muutamat nojatuolit on aina käytössä ja vähääkään kaupan tuoksinassa tai sen välittömässä läheisyydessä olevat kahvilapöydät varattu. Aika vähän, jos yhtään, hyvittää eristetty First-lounge kerroksessa, josta muuten saisi pienin viilauksin hyvinvoinnin ja kauneuden hehkeän keskuksen kaikille. Nyt kerroksessa pyöritään ympyrää ja ollaan ullakolla. Mihin tavarataloa pian tarvitaan, jos se ei pysty lisäämään ihan kaikkien kävijöittensä viihtyvyyttä. Kun valikoimia karsitaan, tilaa jäisi uusille istuinryhmille, pienbaareille, kahvilavaunuille, leivoskärryille ynnä muille. Tai kuten Stocka näyttää esimerkkiä, ei olla millään linjalla, karsitaan valikoimia sekä lisätään epämääräisiä röykkiöitä, enemmän samaa ja mitäänsanomatonta.

Stockan aktiivisimmat ja asiaan eniten paneutuneet ystävät ovat varmasti tuoneet lukemattoman määrän ajatuksia, joista aivan varmasti osa olisi toteuttamiskelpoisia. Voihan olla, että joku yritelmä onkin päässyt kauppalattialle asti, mutta kurjistuminen on ollut niin reipasta, että mahdolliset pikkuasiat ovat jääneet sen taakse pimentoon.

Digitaalinen kaupankäynti on mahdollisuus ja Stockmann voisi olla trendikäs edelläkävijä, antaa mahdollisuuden tehdä sähköisiä hankintoja paikan päällä viehättävissä esittelytiloissa. Kanta-asiakkuuden kruunuksi on tuotu yhteistyö Finnairin kanssa. Kumpikin suomalainen branditalo tekee avainasiakkaittensa kanssa perustavanlaatuisen virheen pudottamalla ohjelmassaan välittömästi kuluttajan, jonka ostot eivät vuoden aikana ole riittävän suuret. Nakerretaan tyhmästi sitoutuneisuutta, vaikka ihmisestä kiinnipitäminen ei olisi yritykseltä iso uhraus. Ja toisinpäin, menettäessään Stockan First-asiakkuuden vaikkapa elämäntilanteen muuttumisen myötä kuluttaja varmasti myös huomaa, ettei itse asiassa mitään merkittävää menettänytkään.

Sitä Stockmannia ei enää ole, jonka paljasjalkaisena helsinkiläisenä olin keskustan tavaratalon kautta tottunut kokemaan. Menen tavarataloon enää vain sen vuoksi, että se on sopivasti kodin, työpaikan ja harrastusten välimaastossa. Petyn joka käynnillä johonkin, enkä ole enää sitoutunut asiakas. En tiedä, harmittaako minua muuten kuin työntekijöiden puolesta, jos Stockaa ei kohta enää ole lainkaan. Viime kesänä vaikutti siltä, että tavaratalon pelastamiseksi oli toivoa ja käsittämätön määrä vapaaehtoispuhtia. Kuluneen vuoden alamäki on ollut jyrkkä ja jyrkemmäksi käy, kohta ainakaan tämä kuluttaja ei enää pysty jarruttamaan, vaikka miten poraisi kantapäitään maa-ainekseen.


PS Myöhemmin samana päivänä allekirjoittanut sai vihdoin saaristolaisleipää Stockmannilta, sillä nyt piisasi myyntiaikaa! Joskus narina kantaa jo ennen kuin sen pukee kitkeriksi sanasiksi.