Oletko koskaan
katsonut silmiin vihaista ampiaista? Minä katsoin viikonloppuna mökillä. Tökkäsin
ensin sitä Aino Aallon mustalla lasilla. Sen piti kuolla. Se ei menehtynyt.
Survaisin uudestaan ja painoin lasin hyönteisen päälle. Lasi on pohjasta
kovera, minkä toki oivalsin. Tunsin itseni kiduttajaksi, mutta jatkoin muina
naisina lounaan jälkeistä keskustelua anopin kanssa.
Anoppi oli jo
hukuttanut yhden toisen ampiaisen kaljaan. Tämän hän teki siten, että nappasi
hyönteisen ensin lasiin ja pani sitten tyhjän oluttölkin siihen päälle estäen
näin sen pääsyn pois. Lasissa oli pohjat vielä jäljellä. Olut oli tyttäreni
poikaystävän mökin kellariin tuoma Nikolai, jonka tarjoamiseen minulla oli
asianosaisen lupa. Sitten kun se ampiainen oli kuollut, kaatoi anoppi
surmaamansa hyönteisen varvikkoon.
Minun ampiaiseni
eli vielä, kun nostin mustan Aino Aalto –lasin pois sen päältä. Kun näin siis oli,
jouduin saattamaan tuhotyön loppuun. Otin vain vähän käyttämäni paperisen
lautasliinan ja panin sen lasin ja hyönteisen väliin. Ennen tätä vaihetta
ampiainen kuitenkin katsoi minua vihaisesti silmiin. Ymmärrän hyvin tämän.
Sitten painoin lasilla, minkä jälkeen otin paperisen lautasliinan ja rypistelin
sitä, sillä olihan ampiaisen siellä sisällä. Ja ehkä vielä elossa. Anopin
mielestä oli julmempi kuin hän (joka hurmattuaan kylmäsi). Ampiaisia on
hellekesänä paljon, niistä on kovasti kiusaa.
Kun luet tätä,
muistathan, että asumme lapseni kanssa remonttievakossa piskuisessa yksiössä.
Kirjoitan kotona kaupungissa ja täällä on hyvin lämmin. Pikkukotimme kaksi
ikkunaa ovat pihalle aurinkoon ja paksut seinät pitävät lämmön visusti sisällä,
vaikka ulkona hetkeksi viilenisikin. Ei kiviuunikaan ihan heti viilene.
Kaupoissa ei viime viikolla ollut tuulettimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti